Dynamo Närpes / 18.01.2023

Ansaitse kestävän kehityksen avulla

Ansaitse kestävän kehityksen avulla osa 1 - tule mukaan kestävän kehityksen matkalle, joka järjestettiin 12.1.2023. Yli 20 yritystä tapasi toisiaan oppiakseen lisää, kuinka kestävä kehitys voi olla kannattavaa ja miksi yritysten tulisi nykyään työskennellä kestävän kehityksen asioiden parissa.

Circular Insight & Transitionin projektipäällikkö Fredrik Hanstén toivotti kaikki tervetulleiksi ja aloitti päivän esittelemällä, kuinka ajankohtaista käsittelemämme sisältö on YK:n Agenda 2030:n, hallituksen ilmastopolitiikan ja EU:n tasolla yhtenä uusista painopisteistä. Hän kertoi myös tiekartasta Pohjanmaa matkalla muutokseen ja sen sisällöstä. Inspiroija ja luennoitsija oli Peter Höckert Penica Ab:sta. Peter on työskennellyt yritysten kanssa Suomessa ja Pohjanmaalla 25 vuotta.

Fredrik Hanstén

Yksi ensimmäisistä Peterin mainitsemista asioista oli viestinnän tärkeys: se, että uskaltaa puhua tehdystä vastuullisuustyöstä ja mitä myös siitä, mitä vastuullisuustyötä aikoo tehdä. Vastuullisuusviestinnässä on Peterin mukaan tärkeää, että kertoo asioista, joista on todisteita ja faktoja, sillä tosi ja todellinen ovat tärkeitä tunnussanoja kestävän kehityksen viestinnässä. Päivän aikana keskusteltiin myös siitä, kuinka tärkeää on viestiä vastuullisuustyöstä työntekijöille ja saada työntekijät ymmärtämään vastuullisuusasioiden parissa työskentelyn tärkeys.

Peter esitteli yleiskatsaussuunnitelman kestävään kehitykseen liittyvän toiminnan ja jatkokehityksen luomiseksi ja kävi läpi suunnitelman eri vaiheet. - Kun aloitat kestävän kehityksen matkan, on helppo haluta tehdä kaikki kerralla, mutta se ei valitettavasti toimi. Liiketoiminnassa on otettava pala kerrallaan, Peter sanoi. Päättääksesi mitä tehdä, on tarpeen tunnistaa nykyinen tilanne, eli missä ollaan nyt, missä halutaan olla tulevaisuudessa ja mikä on vastuullisuustyön tarkoitus. Sitten voidaan päättää, miten se toteutetaan. - Tärkeää on myös asettaa vastuullisuustyölle tavoitteita ja mieluiten korkeita sellaisia, eikä luovuttaa ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla, Peter jatkoi. Vastuullisuustyö tarkoittaa muutosta, ja muutos voi olla epämukavaa, mutta mikäli siihen on tahtotila, on asiat tehtävä hieman eri tavalla kuin mihin on totuttu. Peter kehotti osallistujia myös asettamaan kumppaneilleen vastuullisuutta koskevia vaatimuksia, sillä vaatimusten kautta syntyy yleensä muutoksia.

Peter Höckert

Päivän aikana osallistujien välillä oli useita keskustelutilaisuuksia, joissa käytiin keskusteluja suuremmissa ja pienemmissä ryhmissä. Osallistujat keskustelivat muun muassa siitä, minkä alueen parissa he kokevat olevan mahdollista ja tärkeää työskennellä oman toimintansa vastuullisuuden lisäämiseksi. Osallistujat joutuivat miettimään, miten heillä menee tänään, kuinka pitkällä he ovat prosessissa ja miten he inspiroivat ja sitouttavat omaa henkilöstöään vastuullisuustyössä. Tapahtumassa käytiin monia mielenkiintoisia ja hedelmällisiä keskusteluja. Muutamia esille nousseita teemoja oli mm. energiansäästö, maailmantilanne, kestävän kehityksen viestintä sekä vastuullisuustyön aloittaminen.

Päivän päätteeksi osallistujat totesivat, että ryhmässä työskentely ja asioista keskusteleminen on palkitsevaa, ja että yhteistyön avulla voidaan lisätä niin inspiraatiota kuin tietoakin.

Bli hållbar och tjäna pengar