Kuivattua kalaa

Rahoittaja: Pohjanmaan rannikon toimintaryhmä

Hankkeenomistaja: Ab Företagshuset Dynamo Yritystalo Oy

Keskiajalta lähtien on kuivattua/kuivakalaa käytetty ihmisten ruokana maailman eri osissa.  Kuivattu kala ja kuivattu liha ovat vanhin tapa säilyttää elintarvikkeita.  Sen merkitys on ollut valtava pitkillä matkoilla, aikana jolloin ei ollut mahdollisuuksia jääkaappiin tai pakastimeen. Viikingit olisivat esimerkiksi tuskin päässeet Amerikkaan ilman kuivattua kalaa ja siitä saatuja proteiineja ja muita elämälle hyödyllisiä aineita.

Täällä pohjoisessa kalaa kuivataan nykyään pääasiassa Islannissa ja Norjassa, koska siellä on sopivia kalalajeja ja ilmasto, joka soveltuu "avomaa"-kuivaukseen kevättalvella.     Kuivattu kala on erittäin proteiinipitoista, säilyy kauan lämpimässä ja on lisäksi helppo säilyttää ja kuljettaa.

Jo nyt on markkinoilla suuri määrä erilaisia tuotteita kuivatusta kalasta sekä ihmisille että kotieläimille.  Suuri osa tuotetaan nykyään valvotuissa ilmastolaitoksissa, joten ne voivat sijaita missä tahansa, kunhan saatavilla on kalaa. 

Suurin osa kuivakalasta viedään eteläisempiin maihin, esimerkiksi Espanjaan, Portugaliin ja Italiaan. Kuivattua kalaa viedään myös Afrikan maihin, kuten Nigeriaan ja Angolaan ja käytetään eri ruokalajeihin, niin arkiruokana kuin kulinaarisena erikoisuutena.

Viime aikoina on alalla tapahtunut valtavaa tuotekehitystä, jossa on nähty mahdollisuudet ottaa vielä useammilla alueilla vaarin näistä erinomaisista ravinto-ominaisuuksista ja hyötyä niistä.    

Kuivattu kala- hanke aikoo tutkia käsitettä kuivakala. Toisin sanoen kalastusta, tuotantoa ja markkinoita, jotta saadaan selville onko myös täällä meidän seudullamme mahdollisuuksia alkaa tuottaa kuivakalaa eri tarkoituksiin. Ottaen huomioon että arvokkaimmat kuivan kalan tuotteet ovat arvoltaan 250,00€/kg, mahdollisuudet voivat olla paremmat kuin aavistammekaan.

Meillä on ylisuuret kannat vähemmän käytettyjä kalalajeja joiden rasvapitoisuus on matala ja jotka sopisivat kuivattavaksi, mikä toisi uusia mahdollisuuksia rannikkokalastukselle.

Toivomme hankkeen voivan osoittaa mahdollisuuksia kuivaukselle myös täällä ja antavan näin uutta tuulta purjeisiin rannikkokalastukselle ja rannikkokalastajille.  Samalla annamme kuluttajille terveellisiä elintarvikkeita, joiden ravintoarvo on hyvä ja autamme vähentämään fosfori- ja typpikuormitusta merenlahdissamme. 

Hankeaika on 01.02.2012-31.12.2012

Harry Roos
Projektipäällikkö Kuivattua Kalaa
050-5819425