Sustainable Tourism

Sustainable Tourism banner finska

Sustainable Tourism -hankkeen tavoitteena on kehittää Pohjanmaan matkailuelinkeinoa tekemällä aktiivisesti töitä matkailun kestävään kehitykseen liittyvien asioiden parissa. Jotta seutumme vastaisi todellisuudessa siitä antamaamme kuvaa ja kävijöiden odotuksia, meidän tulee aktiivisesti huolehtia siitä, että matkailuelinkeinon parissa toimivilla yrittäjillä ja organisaatioilla on sellainen koulutus ja sellaiset käytännön työvälineet, joita yhä vaativampi ja ympäristötietoisempi kävijä vaatii. Kestävyysajattelu tulee aina huomioida tuotteidemme kehityksessä.

Hanke on erityisen tärkeä, koska Visit Finlandin visio on olla kestävän matkailun kärkimaa vuonna 2025. He ovat kehittäneet oman kestävyysohjelman Sustainable Travel Finland (STF). Visit Finlandin ”leiman” saaminen edellyttää, että sekä seudun matkailuorganisaatio että vähintään 51 % matkailualan toimijoista, jotka harjoittavat kansainvälistä matkailua, täyttävät vaatimukset. Yhtenä vaatimuksena on, että sekä matkailuorganisaatiolla että toimijoilla on jonkinlainen ympäristösertifikaatti.

Maria-Filippa Sundlin
Maria-Filippa Sundlin

Matkailukoordinaattori

Matkailun kehittäminen

Matkailuneuvonta

Sustainable Tourism

+358 45 602 0854